Katso linkki, klikkaa kuvaa.

lauantai 21. elokuuta 2010

Näyttelyitä ja suuria tunteita

Heti vuoden vaihduttua, loppiaisen jälkeen oli vuorossa Tamminäyttely Kajaanissa. Pallohallissa oltiin käyty vain näyttelyharjoituksissa. Nyt se oli ladattu täyteen koiria ja ihmisiä. Omaa vuoroamme saimme odotella tovin ja enimmät höyryt päästeltiin pois jo ennen kehää.
Tuomarina oli Aili Vitikainen.

Arvostelu: Oik.kokoinen. Esitetään ja esiintyy tyylikkäästi. Hyvä uroksen pää ja ilme. Hieman etuasent. lapa ja suora olkavarsi. Lanneosa pyör. liikkeessä. Oik. mittasuhteet. Hieman ulosp.kiertyvät etutassut. Saisi olla vahvempi. EH

Hyvin meni, mutta ei tällä kertaa tämän enempää ja niinpä on mentävä vielä kotiin kasvamaan.

 

Jo tammikuun lopussa oli sitten seuraavan koitoksen vuoro. Läpi tuulen ja tuiskun, suuntana Kuopio ja Jalostuspäivät. Paikalla oli paljon koiria, eikä lumisade ollut ihmisiäkään häätänyt.
Tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa.

Arvostelu: Koko 60,5cm. Lähes keskikokoinen. Keskiharmaa uros. Hieman lyhyt runko. Riittävä luusto. Hyvä kallo-osa. Hieman lyhyt kuono. Laskeva selkälinja. Hyvä häntä. Rintakehä saisi olla syvempi ja pidempi. Suorat kulmat edessä ja takana. Hyvä sivuliike. Hyvä karvanlaatu. H

Tällä kertaa näin.

Pitkä, luminen ja kylmä talvi vietettiin kotioloissa. Hurjimmilla pakkasilla niin Remu kun Patekin saivat nauttia sisäkoiran virasta yhdessä Eppu vaarin kanssa. Kuuma näille paksuturkkisille kaveruksille sisällä tulee ja pihalle tekee mieli nopeammin kun arvaakaan.



Talvella koettiin vähän ikävämpiäkin asoita. Monta vuotta metsällä palvellut herrasmies Pate jouduttiin lopettamaan. Leikkauksessa tehtiin kaikki mikä tehtävissä oli. Viikko unettomia öitä ja päiviä. Hetken toivoa paremmasta, mutta kaikesta huolimatta suolitukos koitui Paten kohtaloksi.
Remu odotti ja odotti. Ihmeissään miksi Pate ei palaa. Olihan Remu nähnyt Paten lähtevän, mutta tietämättä, että se kerta oli viimeinen.
Pari viikkoa meni ennen kun kukaan tottui edes vähän tähän ajatukseen, että perheestä oli poistunut yksi jäsen.

Kevättä kohti mentäessä aurinko noisi yhä ylemmäs ja lämmitti aina vaan enemmän.
Kotimaastoissa oli mukava tutkia lumen alta paljastuvaa luontoa.



Jo toukokuussa saatiin nauttia kuumista päivistä ja sellainen sattui myös näyttelypäivällä, jolloin suuntana oli Hyrynsalmi. Kuuma sää ei Remua lannistanut, vaan kehässä kierrettiin oikein mallikkaasti.
Tuomarina Markku Mähönen.

Arvostelu: Mittasuhteiltaan erinomainen. Hyvä kuonon ja kaulan linja. Kuono voisi olla hiem. pidempi. Hyvä runko ja hännän kiinnitys. Hyvä raajojen luusto ja kulmaukset. Hieman litteät käpälät. Liikkuu hyvällä askeleella. Miellyttävä käytös. ERI, VASERT

Karvan mitalla jäätiin kakkoseksi, mutta tästä on hyvä jatkaa.

Kesäkuussa oli seuraavan näyttelyn vuoro Suomussalmella. Näyttelykuviot oli tuoreessa muistissa ja matkaan lähdettiin hyvillä mielin.
Tuomarina Esko Nummijärvi.

Arvostelu: Koko 61cm. Rotutyypiltään erinomainen. Mittasuhteiltaan oikea. Kauniisti liikkuva. Kaunis pää. Hyvä rakenne. Upea väritys. Hyvä karva. Pitkä kevyt askel. SERT, ROP, RYP, BIS 2

Näyttelypäivä venyi pitkäksi ja palkintoja oli kotiin kannettavana iso nippu. Ryhmäkehään osallistuminen oli uusi kokemus niin Remulla kun emännällekin.


Juhannusta ja muutenkin helteisen kuumaa kesää Remu vietti kotosalla, häkin laatoituksella maaten tai kellarin viileyteen suojautuneena. Lenkkeilyt tehtiin aamuisin, kun ilma oli edes hieman viileämpää. Iltaisin tehtiin sitten uimareissu lähirantaan. Vaikka Remu ei aluksi kovin mielellään veteen mennytkään, niin helteen pakottamana viileässä vedessä oli mukava seisoskella.




Heinäkuu oli veirähtänyt jo yli puolivälin, kun seuraava näyttelyreissu tehtiin Ylivieskaan. Matkaan lähdettiin samalla seurueella, kun edelliseenkin näyttelyyn, Janne, Maarit ja Juha, Remua tietenkään unohtamatta. Onneksi kehä oli aamupäivästä ja taivas ohuesti pilvessä, muuten raviradalla olisi ollut polttavan kuuma seisoskella ja odotella vuoroaan.
Tuomarina Harry Tast.

Arvostelu: Koko 61cm. Erinomainen uros. Oikeat mittasuhteet. Riittävä raajakorkeus. Kauttaaltaan korrekti rakenne. Erinomainen urosmainen pää ja ilme. Hyvä hännän kaari. Hyvä karvanlaatu ja värimerkit. Hieman ruskeaa sävyä raajoissa ja korvissa. Tehokas ravi. SERT. CACIB, MVA, ROP

Niin se sitten saatiin, kolmas serti ja Remu muotovalioksi. Kaikki meni kuin oppikirjasta ja huomauttamisen aihetta ei jäänyt mitään.




Loppu kesän on Remu saanut ottaa ihan rennosti. Aamujen viilennyttyä häkistä kuuluu vaativaa ulvontaa, että lenkille on päästävä. Aamulenkillä Remu on päässyt myös uintihommiin. Alkukesästä poiketen, nyt veteen mennään oikein mielellään. Sisälläkin Remu aina käy isäntää ja emäntää viihdyttämässä, mutta kaikki viihdytystemput ei kyllä oli ihan luvallisia..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti