Katso linkki, klikkaa kuvaa.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Ensilumet...

Kelien viilettyä ja ensimmäisten lumien sadettua, ovat hirvet muuttuneet aremmiksi. Remu on päässyt testaamaan omaa ja hirvien kuntoa kuulakkaina syysaamuina kymmenien kilometrien juoksuretkillä pitkin salomaita. Muutama hirvi on saatu juoksutettua tönköksi ja haukkuhommiinkin on päästy. Kaatoja syksyn aikana on kertynyt yhteensä 9.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Epäonnea kokeissa.

Keskiviikkona 6.10. Remu osallistui haukkukokeisiin Sonkajärvellä. Kokeet menivät taas pieleen ja tulokseksi tuli 26.5p. Kokeista mieleen jäivät pitkähkö neljän tunnin haku ja jalkava hirvi, TM 12km, jonka jälkeen hirvi otti käyttöön vesistön.

Lauantaina jatkettiin sitten metsästyshommia. Remu otti haukkuun emän, vasan ja mullin. Porukka näyttäytyi muutaman kerran passissa, kiertäen kuitenkin passimiehet. Iltapäivällä isäntä pääsi kaatamaan vasan seisontahaukkuun.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Super viikonloppu

Lauantai aamuna Remu sai alueekseen seuramme ranta-alueen. Pienet metsäalueet talojen ja peltojen saartamina olivat uusi asia salomaisemiin tottuneelle Remulle. Hirvien etsintä onnistui kuitenkin hyvin, eikä vieraisiin pihoihin eksytty. Parin tunnin sinnikäs etsintä tuotti tuloksen ja vasaporukka saatiin liikkeelle. Porukka oli kuitenkin rauhaton, eikä tarttunut haukkuun. Lopulta kuitenkin emä ja vasa juoksivat isännän eteen, joka kaatoi molemmat hirvet.



Päivällä metsästystä jatkettiin tutummilla maisemilla ja Remu etsi haukuttavakseen emän ja kaksi vasaa. Huonoksi onneksemme emä jätti vasat ja lähti viemään Remua. Remu haukkui emää ilta yhdeksään asti, jonka jälkeen pääsimme Askon ja Remun kanssa kotiin.

Sunnuntai aamuna jatkettiin siitä, mihin oletettiin vasojen jääneet. Reilun tunnin haku ja porukka löytyi yöjäljestä. Asetettin passi paikoilleen ja isäntä lähti haukulle Remun kaveriksi. Tunnin yrittämisen jälkeen isäntä pääsi kaatamaan molemman vasat. Remu ei jäänyt kaadolle vaan jatkoi vielä emän haukkumista naapuriseuran alueella iltapäivälle asti.