Katso linkki, klikkaa kuvaa.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Remun kesä

Tuntuu kuin hetki sitten aurinko olisi ensimmäisillä lämpimillä säteillään sulattanut lumen pois, mutta onkin vierähtänyt kaksi pitkää kuukautta.
Remun kesään on mahtunut monen moista tapahtumaa. Synttärit, metsäretkiä, lenkkeilyä, uintia ja pihavahdin hommia.
Jo toukokuulle mahtui kuumia päiviä, joita oli vain kiva viettää kellarin viileydessä. Toukokuulla 27. päivä vietettiin sitten Remun 3 vuotis syntymäpäiviä. Päivänsankari pääsi nauttimaan mehukkaasta luusta. Ja seuraavat päivät menikin sitä piilotellessa ja etsiessä.


Metsäretkellä käytiin kurkistamassa miltä metsästysmaisemat näyttää kesäisin. Kovasti olisi Remu halunnut lähteä omille teilleen, mutta tällä kertaa täytyi tyytyä hihnassa kulkemiseen. Hirville vietiin nuolukivi ja asennettiin riistakamera seuraamaan korven kulkijoita. Muutaman viikon seuranta kertoikin, että töitä riittää syksyksi.


Kuumat hellejaksot eivät ole yhtään Remun mieleen, kun ei oikein pysy lenkkeilemäänkään. Aurinko porottaa kuumana ja kellari on ainut paikka, jossa voi viettää päivää. Mutta sitten kun ilma hieman viilenee, niin intoa löytyy kuin pienestä kylästä..



Kuumina päivinä on haettu helpotusta viileästä vedestä ja käyty uimassa. Remu ei kyllä kovin paljoa noista uimahommista välitä, mutta hetken helpotus kuumuuteen vedessä kaahlaamisesta saadaan.

Piha piirissä on ollut mielenkiintoista seurattavaa, kun naapuriin muutti pieni koira nimeltään Kuuno. Kuunon tutkimusmatkojen seurantaa on riittänyt koko kesäksi ja välillä pitää innostua haukkumaan isoon ääneen, kun olisi mukava mennä mukaan leikkimään. Välillä haukkuhermoja ärsyttää ruohonleikkuri ja välillä venetraileri. Eikä jalkapallon peluun sivusta seuraaminenkaan ole kivaa.

Vielä on kuukauden päivät Remun kesälomaa jäljellä ja sitten on lupa aloittaa valmistautuminen syksyn työrupeamaan. Veikkaanpa, että tuota hetkeä odotellaan jo innolla häkissä ja häkin ulkopuolella.