Katso linkki, klikkaa kuvaa.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

City jämpti

Kylläpä viime kerrasta onkin vierähtänyt kovasti aikaa. Vuosi ehti loppua ja uusikin on jo hyvässä vauhdissa ennen kun isäntäväki tokenee Remun kuulumisten kirjoitteluun.

Kesä toi monta muutosta Remun ja isäntäväen elämään. Kesä vietettiin vielä Pekkiläntien kodissa, mutta jo kesän alusta alettiin varastojen siivous ja Remu ihmettelikin, mihin nyt tarvitaan suksia, vesihiihtoonko vai mitä.. Sateisen kesän lenkkireissut suunnattiin uusiin maastoihin. Jokaiselle päivälle tuntui vain löytyvän uusia ja entistä mukavampi reitti. Vuokatinvaaraa ja sen ympäristöä valloitettiin suunnasta jos toisesta. Elokuun lopulla sitten koko poppoo muutti uuteen osoitteeseen, ihan Vuokatin keskustaan. Remu sai uuden häkin ja paljon uutta seurattavaa. Ohi kulkee jos jonkin kokoisia ja rotuisia koiria omistajineen. Aluksi kaikkia kulkijoita ei aina edes huomattu, mutta syksyn tulleen ja lehtien hävitessä puista on seuraaminen ollut Remun mielestä paljon helpompaa.
Syksy kului ihan normaalisti. Pari ensimmäistä hirvenmetsästys viikonloppua meni Remulla pienen sairastelun merkeissä. Mutta sitten Remu toimi kuten ennenkin ja työskentelyt kestivät koko päivän. Tänä syksynä pienentynyt lupamäärä aiheutti sen, että Remulla oli monesti haukussa ns. väärä hirvi ja koiraa jahdattiin haukulta pois iltapäivälle saakka. Kaatoja syksylle 2012 kertyi neljä.

Muuttaminen taajama-alueelle hieman mietitytti isäntää, kuinka me ”maalaiset”siellä pärjätään. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä Remu on hyvin sopeutunut tähän city-elämään. Sisäkoiranakin viihtyy vallan mainiosti ja kun ulos lähdön hetki koittaa ei ole kiire mihinkään, vaan voisi vielä hetkeksi käpertyä karvalankamatolle nukkumaan ja nauttimaan rapsutuksista. Lenkillä on kuitenkin sen verran mahtailtava, että puudelit tietää kuka on kuka.
 
 

Talviajan Remu seurailee hiihtolomalaisten suksen luistoa ja muiden koirien lenkkeilyä omasta tarhasta. Tämän lisäksi lenkkeillään ja vietetään kunnon seurakoiraelämää. Isäntäväki keskittyy myös uuden kodin suunnitteluun. Josko meille joku päivä olisi sitten ihan uusi koti.